ZARNOME

anir02.gif

ZarnomeKiina 1.jpg

anir02.gif

 

Zarnome bändi sai alkunsa loppuvuodesta 2007, jolloin NoName trioon liittyi solistiksi Sari (Zarry). NoName oli soitellut yhdessä parisen vuotta erilaisissa tilaisuuksissa ja kaipasi pientä uudistusta esitettävän materiaalin osalta ja näin Sari astui remmiin. Zarnome nimi oikeastaan tulee hauskasti NoName ja Zarry yhdistelystä Zarry NoName.

 

Zarnome on toistaiseksi pitäytynyt cover-bändinä soittaen suomalaista pop-rock musaa, mutta toki joitakin omia kappaleitakin on matkan aikana syntynyt. Covereiden soittoon syynä on tahto viihdyttää yleisöä soittamalla kaikille tuttuja ja mukaansa tempaavia biisejä, eli olla hyvä "bilebändi".

 

Zarnome on sitten pari vuotta esiintynyt enempi pienissä tilaisuuksissa kuten häät, synttärit ja kutsutilaisuudet lähinnä Salon seudulla. Eteläisin keikka olikin Hiittisillä kesällä 2008. Suurin ja etäisin keikka tuli tarjolle 2009 erään hääkeikan yhteydessä, kun yleisössä olleella Kiinassa sijaitsevan tehtaan johtajalla syntyi ajatus saada suomalainen bändi soittamaan kiinalaisen uudenvuoden juhlatapahtumassa... ja siitä käynnistyi Zarnomen tähän asti suurin ja eksoottisin keikkakiertue Kiinaan helmikuun alussa 2010.

 

Bändin jäsenet:

 

Rummut + laulu: Lauri Haikonen (LATE)

Basso + laulu: Ismo Kaski (ISMO)

Kitara + laulu: Juha Raussi (JUSSI)

Laulu + koskettimet: Sari Ylitalo (SARI/ZARRY)

 

arrow11_L.gifETUSIVULLE